52 viikkoa: 37/52 Kaffella

Töiden aloittaminen on hidastanut kirjoittelutahtia tuntuvasti ja myös kuvien määrä on valitettavasti laskenut samaan tahtiin. Viikonloppuisin pitää siis muistaa taltioida mukavia hetkiä. Sellaisia riitti viime viikonvaihteessa kun pääsimme grillailemaan lankkukalaa ystäviemme luo ja lisäksi kahvittelemaan aurinkoisessa sunnuntaikelissä ihastuttavaan Café Regattaan.

kummelikopplan

kummelikopplan

Viimeksi mainitusta viime viikon yhteiskuvakin on. Kuten kuvasta selvästi käy ilmi ajamme junalla pojan kanssa. Tarkemmin sanottuna istumme ravintolavaunussa. Toivottavasti inkkarikesä jatkuu vielä pitkään, jotta viikonloppuisin voi puuhastella kaikkea kivaa!

Kaksi viikkoa

Kaksi viikkoa – niin kauan olen ollut takaisin työelämässä. Minun on monta kertaa pitänyt jakaa fiiliksiä uudesta arjesta, mutta kuten arvaatte aikaa kirjoittamiselle tuskin enää jää. Päivät rullaavat nopealla tempolla eteenpäin ja iltaisin pojan viimein nukahdettua olen itsekin valmis nukkumaan. Säännöllistä ulkoilua selvästi kaipaa enkä ole istunut näin paljon aikoihin.

Töihin on muuten ollut todella mukava palata. Meillä on mahtavimmat tyypit ja kaikki ovat iloisesti toivottaneet minut tervetulleeksi takaisin. Jo muutaman tunnin jälkeen tuntui kuin missään ei olisi ollutkaan, vaikka tietysti perehtymistä riittää jotta kahden ja puolen vuoden aukko hiljalleen täyttyy. Kahteen työviikkooni mahtuu niin työmatkaa kuin myös flunssanpahanen, joka piti minut kotona pärskimässä yhden päivän. Poika on selvinnyt terveenä kolme päiväkotiviikkoa, mutta minä kestin vain reilun viikon. Pojalla menee hoidossa tosi hyvin, joten sitä ei ainakaan tarvitse murehtia työpäivän aikana, vaikka tietysti ikävä iskee aina välillä.

Saa nähdä mitä kummelikopplanin käy nyt kun aika todellakin on kortilla. Viikkokuvia aion ainakin postata tunnollisesti vuoden loppuun asti ja toivottavasti muutakin kerrottavaa tulee ainakin välillä. Kamerakin pitäisi muistaa nostaa esille iltaisin ja viikonloppuisin.

kummelikopplan

52 viikkoa: 36/52 Kartanolla

Kiireinen ensimmäinen työviikkoni päättyi viikonlopun viettoon, jota kruunasi brunssi hyvien ystävien kanssa Café Bastvikissä. Bastvikin kartanon päärakennus on oletettavasti 1800-luvun alkupuoliskolta ja se on käynyt läpi perusteellisen entisöinnin 2000-luvulla. Kartanoaamiaista tarjotaan joku kuun ensimmäinen viikonloppu kahdessa kattauksessa. Ilman pöytävarausta on turha tulla yrittämään, mutta kakulle ja kahville voi piipahtaa iltapäivällä.

kummelikopplan

Brunssimenu painottuu lähiruokaan ja luomuun. Maisteltavaa riittää ja aterian kruunaa herkulliset jälkiruoat. Suklaakakkua (jota pieni mies söi kaksin käsin) on hyvä sulatella pihapiirissä, jossa riittää touhuttavaa. On lampaita, keppihevosvuokrausta ja pallopelejä. Sainpas napattua pojan myös yhteiskuvaan kun ratsastimme “karhupenkillä”. Tänne lähikulmien helmeen pitäisi muistaa tulla vähän useammin kuin kahden vuoden välein…

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

 

Päiväkodissa opittua

Vajaan parin viikon päiväkotiuran jälkeen rakas poikamme sai positiivista palautetta siitä että nukahtaa nykyään nopeasti ja istuu kiltisti ruokapöydässä aterioiden aikana. Näin ei tosiaankaan ollut viime viikolla. Parantamisen varaa oli karkailun suhteen, mutta minkä sille voi kun on utelias, oma-aloitteinen ja tarpeeksi näppärä availemaan ovia..?

Kaikennäköistä muutakin kuin käytöstapoja siellä päiväkodissa opitaan. Kaveri on nyt pari päivää puhunut useasti kikkelistä, joten joku isompi lapsi on varmasti valistanut pienempiä ihmisen anatomian saloista. Onneksi tämä opittu termi on kuitenkin sieltä pliisummasta päästä.

Mutta hei tänään on perjantai, kesä on tehnyt paluun ja kohta on viikonloppu. Nauttikkaamme siis!

52 viikkoa: 35/52 Paloasemalla

Tällä viikolla yhteiskuvan kanssa ei tarvinnut fuskata tai myöhästellä, sillä kamera kulki eilen mukaan paloasemalle jossa oli avoimet ovat Espoo päivän kunniaksi. Aamuseitsemästä asti oli kova odotus, että milloin sinne oikein pääsee. Poika selitti monta päivää kuinka hän meinaa ajaa paloautoja ja jutella palomies Samille.

Vierailu toteutti kaikki pikkupojan haaveet kun sen aikana pääsi kiipeämään ison paloauton ja ambulanssin ratin taakse monta kertaa. Minnekään ei tarvinnut jonottaa ja tutkittavaa riitti. On sanomattakin selvää, että ensi vuonna menemme uudestaan.

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

By mini chef: pizzaperjantai

Koko päivän sitä odotettiin, nimittäin perjantai-illan kokkailua. Taitoja on treenattu uudessa leikkikeittiössä pitkin viikkoa ja eilen mini chef valmisti ensimmäisen pizzansa. Kaikilla oli omat essunsa ja työnjako sujui mutkitta. Papi pilkkoi, mami teki tomaattikastikkeen sekä toimi työnjohtajana ja paistajana. Pikkukokki vastasi kaikkein tärkeimmästä, eli maistoi huolellisesti ainesosia ja kokosi pizzat. Lemppareita olivat raa’at sipulit ja herkkusienet.

kummelikopplan

Mainioina pizzapohjina toimivat Lapin ruisrieskat ja kastikkeen sekoitin tomaattipyreestä, ketsupista, oliiviöljystä sekä vihreästä pestosta ja maustoin sen valkosipulilla, oreganolla, paprikalla, suolalla ja mustapippurilla. Täytteitä löytyi monenlaisia; tuorepinaattia, herkkusieniä, paprikaa, minitomaattia, oliiveja ja kaverin puutarhan kesäkurpitsaa. Lienee turha kertoa, että herkullista tuli! Ensi kerralla sitten white pizzaa…

kummelikopplan

kummelikopplan

 

Anteeksi kuinka?

Taaperomme osaa välillä naurattaa oikein kunnolla. Hän höpisee ja selostaa jatkuvasti. Toissa aamuna autossa lauloimme viattomasti Sataa, sataa ropisee laulua, josta hänelle tietysti jäi yksi sana mieleen. Arvaatte varmaan mikä: Mikä pili on? Missä pili on? Tässä on pili!

Myöhemmin samana päivänä hän kiipesi katsomaan pihalle keittiön ikkunasta huutaen tisuu, tisuu missä tisu on? Hämmenyin ja repesin kunnes tajusin. Tosiaan, naapurin Sisu poika oli leikkinyt ulkona pari päivää sitten…