Autotallissa tämä kaikki sai alkunsa

P306P305

Kun asuu Piilaaksossa on luontevaa, että tekee vähän Tech-sightseeingiä.

Eräänä aurinkoisena sunnuntaina aloitimme tech-kierroksemme vaunulenkillä 367 Addison avenuelle HP garagelle, mistä tarinan mukaan Piilaakso on saanut alkunsa. Autotallissa asui aikoinaan Bill Hewlett ja Packardin pariskunta 367:ssa. Siitä se sitten lähti!

Seuraava pysähdys aamulenkillä oli Steve Jobsin perheen koti Waverlyllä. Tänne vaunuillaan muutenkin joka arki-aamu. Talon edustalla kasvaa – yllätys, yllätys – omenia🙂

Tech-kierroksen seuraavat etapit taittuivat autolla. Ensimmäinen stoppi oli Facebookin uusi hq Menlo Parkissa. Kuin tilauksesta näimme herrasväki Zuckerbergiin tienristeyksessä lähellä kotiamme. Rundimme ei tällä kertaa vienyt heidän talolleen, mutta sielläkin vaunuillaan silloin tällöin.

Seuraava stoppi olikin sitten Apple hq Cupertinossa. Valitettavasti hq:n store oli suljettu viikonloppuisin, joten se jäi näkemättä.

Applelta ajoimme Mountain Viewhun Googleplexiin. Googlehan tunnetusti huolehtii työntekijöistään erinomaisesti. Pihalla löytyi kaikenlaisia urheilukenttiä (tennis, koripallo, jalkapallo jne.) ja paljon oleskelupaikkoja ulkona auringossa. Jokaisen rakennuksen edustalla oli myös valtavasti erivärisiä polkupyöriä, joilla kuka tahansa voi polkea rakennuksesta toiseen. Kaikesta mieleenpainuvin juttu oli kuitenkin odottaville äideille varatut pysäköintipaikat lähimpänä ovia. Tämän idean voisimme kopioida myös minun työpaikallani! Asiakkaat ja henkilökunta arvostaisivat varmasti🙂

Lopuksi kävimme vielä kääntymässä LinkedInin pihassa aivan Googlen naapurissa. Pinterest olikin jo ehtinyt muuttaa isompiin tiloihin San Franciscoon.