3:18

P159

Taisin luvata edellisessä kirjoituksessa, että kertoisin mitä lauantaina 21.4. tapahtui vuosi sitten… * Varoituksen sana, nyt seuraa melko yksityiskohtainen ja pitkä synnytyskertomus.*

Olimme tosiaan lähdössä saareen ensimmäistä kertaa sinä keväänä, mutta toisin kävi. Onneksi. Kello 6.30 heräsin lapsiveden menoon. Olin onneksi kaverin vinkistä pedannut kosteussuojan myös omaan sänkyyni, joten patja selvisi vaurioitta. Jaahas nyt se sitten näköjään alkoi, pyyhe pöksyihin ja soitetaanpa Jorviin. Puhelimessa neuvottiin tulemaan sairaalaan viimeistään iltakuudeksi, tai aiemmin fiiliksen mukaan. Mies pyöri sekopäisenä kämpässä – mitä, mitä, mitä mä teen? Tee aamupalaa vastasin.

Pakkailin sillä aikaa viimeisiä juttuja sairaalakassiin ja ihmettelin kun ei tunnu miltään vielä. 30 minuutin jälkeen juuri kun kananmunat oli paistettu ja aamupala katettu, tuntui ensimmäinen pieni kipu alavatsalla. Aloimme kellottaa sitä iphonen contraction appilla. Ehdin hörppiä vähän mehua ja puraista palan sämpylästä kun kipu vain yltyi ja paha olo iski. Totesin miehelle, että jos tämä on niitä supistuksia ymmärrän kun jengi valittaa vuorokausia kestäneistä kivuista… Kellotus jäi juoksemaan, sillä tämä supistus ei koskaan loppunutkaan.

Limatulppa lähti ja kipu sekä olo vain paheni. Uusi soitto Jorviin, ehdottivat lämpimään suihkuun siirtymistä kivun lievittämiseksi. Tottelin. Sekunniksi helpotti, sitten nojailinkin seiniin ja puristin vesiputkia. Seuraava havainto: verta. Taas soitto Jorviin. Nyt ei kyllä odoteta enää. Mies alkoi pakkaamaan autoa ja itse raahauduin jollain ihme konstilla suihkusta. Kello taisi tässä vaiheessa olla noin 8.30.

Tulin puuskuttaen rappuset alas, välillä piti istahtaa vaikka kyseessä yksi kerros. Nojailin kuulemma puuskuttaen autoonkin, näin naapurit kertoivat jälkikäteen. Autosta soitin itse Jorviin, että matkalla ollaan. Kysyivät vielä kuinka kaukaa tullaan. Matka kestää normaalisti n. 10 min, mutta tietysti tänä aamuna edessämme ajoi ensin asuntovaunu ja myöhemmin linja-auto. Soitin myös vanhemmille, että nyt mennään. Autossa alkoi ponnistuttamaan yhä enemmän.

Kun pääsimme Jorviin vähän ennen aamuyhdeksää kävelin synnytysosaston tiskille, jossa hoitaja kysyy että millä asialla ollaan? Siis häh, tarviiko kysyä? Tää vauva syntyy nyt. Pyysivät ystävällisesti mennä aulaan odottaamaan, kätilö tulisi pian. Oikeasti, tässä ei nyt huvita odottaa yhtään ketään. Nojasin aulan sohvaan, puuskutin ja puristin selkänojaa. Meni ehkä 2 minuuttia kun vastaava kätilö saapui. Hän sanoi ettei oikeasti ottaisi potilaita kun toimii vuoroesimieheniä, mutta meillä taisi olla sen verran kiireellinen keissi että hän hyppäsi puikkoihin.

Hän ohjasi tutkimushuoneeseen ja sanoi että laitetaan käyrille, samaan hengenvetoon kuitenkin totesi että tehdäänkin ensin sisätutkimus kun asentoni aulassa jo näytti melko hankalalta. Kätilö ja mieheni repivät housujani yhteisvoimin alas. Oho, olet täysin auki kätilö sanoi. Saa ponnistaa jos tuntuu siltä, mutta siirrytäänpä ensin tuonne synnytyssaliin. Sain sairaalakoltun päälleni ja vaihdoimme huonetta. Siinä samassa kyselin epätoivoisena kivunlievitystä, johon kätilö totesi ystävällisesti että taitaa olla vähän liian pitkällä siihen. Tsiisus, luomunako tässä synnytetään. En minä tällaista suunnitellut. Kätilö kehui, että minulla on varmasti tosi korkea kipukynnys, koska ei olisi pitänyt pystyä kävelemään autolta enää tässä vaiheessa. Hieno kannustuspuhe! Hän kertoi myös työskennelleensä 12 vuotta Tammisaaressa kätilönä, joten luomusynnytysten ammattilainen siis. Tämä lohdutti ja rohkaisi minua hieman.

Synnytyssalissa alkoi sitten ponnistusvaihe samantien ja heti kuului kätilön kommentti: täältä näkyy tumma tukka. Sain jossain vaiheessa ilokaasua, mutta siitä menin niin tokkuraiseksi, että kätilö käski lopettaa jotta keskittyisin ponnistamiseen. Yhdessä vaiheessa “lepäsin” hengittämällä tosi rauhallisesti ja syvään. Kätilöi kysyi olenko joogannut kun pystyin tähän, mutta komensi myös samalla lopettamaan. En mene sen kummemmin yksityiskohtiin, mutta ponnisteltuani noin 45 minuuttua ihana poikamme syntyi kello 9.48. Siihen tarvittiin paljon huutoa ja kirosanoja sekä mieheni ja kätilön tsemppausta. Jälkikäteen sain burana 600:sen kipuun, teki mieli nauraa kovaan ääneen…

Minut kirjattiin sairaalan järjestelmiin vasta kun poika makasi rinnallani ja kätilö hehkutti, että onneksi ei syntynyt kotona eteisessä tai autossa. Harva tulee sairaalaan ollessaan 10 cm auki…

Sellainen syöksysynnytystarina, kesto 3h 18 min. Onneksi emme päässeet saareen, koska silloin olisi varmaan vähän hurjempi stoori kerrottavana venematkoineen kaikkineen. Synnytyksen palautekeskustelussa taisin antaa pisteet 9/10. Eihän se mennyt yhtään suunnitelmieni mukaan, mutta olosuhteisiin nähden tosi hyvin. Pääsin kuulemma helpolla kun meni niin nopeasti…

Kirjoittaessani tätä matkaamme tasan samaa reittiä Jorviin oma päivää vaille vuosikas takapenkillä, katsomaan hyvien ystäviemme uutta tulokasta!!!

IHANAA ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s