Sadepäivän agenda

Mihin eilinen auringonpaiste katosi? Täksi päiväksi oli suunnitteilla vaunuilua ja ulkoilua neiti S:n ja hänen äitinsä kanssa. Kurja keli tarkoittaa uusia suunnitelmia, kotona kun ei jaksa roikkua koko päivää.

Aamulla sain lajiteltua kaksi kassillista pieneksi jääneitä vaatteita pojan kaapista. Hän sai samalla leikkiä “tyhjennän hyllyjä” leikkiä, josta pitää erityisen paljon. Tyhjälle hyllylle onkin sitten kiva yrittää kiivetä…

Onneksi muistin puolessa välissä pojan aamupäikkäreitä, että minunhan piti tehdä itselleni lounasta. Bataattikeitto porisemaan liedelle ja kotiaskareiden pariin. Tiskiä, pyykkiä ja ruokasotkujen siivoamista. Samalla yritin hahmottaa mitä kaikkea tänään oikeasti pitäisi vielä saada aikaiseksi. Parempi kirjata ne ylös jotta muistaisin suurimman osan ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikö vain?

20130522-112957.jpg
To do:
* pakkaa pojan kamat huomista Tallinnan päiväreissua varten!!!
* etsi passit
* osta pojalle maitoa ja soseita mukaan
* silitä mekko häihin
* osta sukkahousut
* lataa matkakortti
* pakkaa omat kamat lauantaita varten
* muista myös häälahja ja kortti

Onneksi osan näistä ehtii vielä perjantaina, koska aamulla ennen häitä on vauvauinti ja minulla kampaus ja meikki Ponissa.

Mutta nyt sitä lounasta ja sitten liikkeelle!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s