15

Huh onpa kuukausi mennyt äkkiä. Pojalla tuli taas kuukausi lisää mittariin pari päivää sitten. Vauvani on jo vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen. Tämä kuukausi on ollut kävelyn ja sanojen jakso.

Poika kävelee jo todella hyvin ja tavallaan juokseekin jo pihan isompien lasten perässä. Hän liikkuu saaren poluilla juurien ja kivien yli ketterästi ihan itse. Kädestä kun ei saa pitää kiinni, sen hän on tehnyt selväksi. Kiipeilyinnostus ei näytä laantuvan ihan lähiaikoina, kunpa hän osaisi hahmottaa tuolien rajat paremmin ja tulla nätisti alas…

Pikkumiehen sanavarasto on kasvanut huimasti viime aikoina. Sanat ovat toistaiseksi lähinnä yksitavuisia lyhenteitä, mutta pitempiäkin sanoja on kuultu. Baa on yhtä kuin banan, paa on papi, kotte, puff (=talk muru), gurkku on gurka tai kurkku, båt, buke = byke. Noista voitte päätellä minkä ympärillä arkemme pyörii. Sanoja on varmasti enemmänkin, mutta juuri nyt en muista kaikkia. Poika myös ymmärtää todella paljon lauseita, kieltoja ei tosin haluamallamme tavalla edelleenkään. Selektiivinen kuulo toimii siis erinomaisesti…

Nukkuminen ei edelleenkään ole poikamme vahvinta aluetta. Pari yötä hän on nukkunut omassa sängyssä aamukuuteen asti, joten sekin on kuitenkin mahdollista! Rauhallisempia öitä odotellen.

Ruokapuolella yritämme siirtyä syömään samoja ruokia koko perhe. Poika saa maistaa meidän ruokia ja olen tehnyt hänelle omia suolattomia ja miedompia versioita esim. vuohenjuustorisotosta ja soijamakaronilaatikosta. Aikuisten avokadopasta taitaa olla hänen lempparinsa, joten pitäisi kai vain rohkeasti maustaa hänen kaikkia ruokia enemmän.

Poika on täynnä energiaa ja päivät kuluu hänen perässä juosten. Mitä enemmän ympärillä tapahtuu, sitä paremmin hän viihtyy!

20130723-211049.jpg

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s