Mastoja ja metrilakua

Palataan vielä vähäksi aikaa viime viikon tunnelmiin ja Tall Ships Races 2013 tapahtumaan. Muistan että kävimme isäni kanssa pienenä monesti ihailemassa isoja laivoja kolera-altaalla. Laivoilla on hänelle suuri merkitys, koska koko hänen uransa on pyörinyt vesiliikenteen ympärillä alkaen Suvisaariston kauppaveneestä joskus 60-luvulla. Perheenä me vietimme myös kesät veneillen Ahvenanmaalla tai jopa Tukholmassa asti.

Kun Tall Ship Races tuli pitkän tauon jälkeen jälleen Helsinkiin halusin viedä pikkuisemme katsomaan laivoja. Kutsuin myös isäni mukaan ja lähdimme viime perjantaina Hietsun torin suuntaan. Mieheni sain houkuteltua mukaan lupauksella metrilakusta.

Laivat olivat toinen toistaan upeampia ja bongasimme vanhan tutun Götheborgin. Laivan matkoista kertovaa dokkaria tuli seurattua Kiinan CCTV kanavalta kun vierailin mieheni luona hänen ollessa vaihtarina Chengdussa. En muista miksi juuri Götheborgin retkiä näytettiin telkkarissa, mutta ohjelma oli ainoa englanninkielinen tarjolla joten sitä tuli katsottua…

Poikamme ihaili myös laivoja, mutta hänestä tapahtuman paras anti oli kaksi koiraa joita hän pääsi silittämään. Ja meille muille maistui metrilakut, kannatti siis tulla!

SONY DSC

IMG_4611

SONY DSC

SONY DSCKoko perhe kerrankin samassa kuvassa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s