Äidin vapaapäivä

Täytin jouluna vuosia ja sain mieheltä kortin, jossa annettiin lupa tehdä mitä vain ennen 14.1. No mitä sitten keksin? Päivä kaupungilla ja PALJON asioita hoidettavana. Viime tinkaan tietenkin.

Aamu alkoi lupaavasti kun olin kerrankin ajoissa bussipysäkillä. Ajoissa oli bussikin, joka ajoi nenäni ohi useita minuutteja etuajassa. Ehdin kuitenkin ajoissa päivän ensimmäiseen stoppiin Kampin Megaklinikkaan hoitamaan hampaitani. Odottaessani ajanvaraukseni tarkennusviestiä ehdin myös pyöriä hetken Kampissa. Viime vuonna en shoppaillut itselleni kuin yhden topin kesäalesta, sukkia ja hiuslenkkejä. Nyt mukaan tarttui kaksi perusaluspaitaa. Tylsää, mutta pian pääsee tekemään hyviä ostoksia toiselle mantereelle.

Suu aivan puuduksissa siirryin seuraavaksi Mehiläiseen ja sieltä pikapikaa kaupan kautta ystäväni ja luottokampaajani luo Töölön Poniin. Poni on laajentanut naapurihuoneistoon ja siten melkein tuplannut tilansa. Uuden siiven remppa on loppusuoralla ja hyvältä näyttää! Näkymäkään ei hullumpi ole ja ihastuin täysin ikkunalaudan sohvarakennelmaan.

20140105-091724.jpg

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s