Sankarin toiveesta

Päivänsankari sai valita mitä haluaa synttäreinään tehdä. Lähteäkö johonkin päiväreissulle vai ottaa iisimmin kotiseudulla. Hän valitsi jälkimmäisen, sillä tulevana viikonloppuna on luvassa reilusti reissaamista San Diegon matkan muodossa!

Synttäri-iltapäivänä lähdimme käymään Junior Museossa, missä mies ei vielä ole ollut mukana. Poika oli jo kuin konkari ja johdatti isänsä pienen oppaan elkein eri eläinten luo. Mies joka rakastaa eläimiä oli yhtä fiiliksissä kuin paikan lapset.

kummelikopplan
kummelikopplan

kummelikopplan

Junior Museosta matka jatkui kodin lähikulmilla olevaan hampparipaikkaan Jeffrey’s Hamburgersiin. Paikka on näyttänyt kivalta, sellaiselta vanhan ajan dineriltä kun olemme ajaneet ohi. Valitettavasti paikka oli pienehkö pettymys, kun tilaukset otettiinkin tiskiltä ja sali muistutti enemmän hampurilaisketjua kuin dineriä. Itse hampurilaiset olivat oikein hyviä ja kaikkia vaihtoehtoja sai kasvisversiona. Paikan juju oli, että kasaat itse hampurilaisen salaattibaarin antimista.

kummelikopplan

Kakkuvälipalan ja hampurilaisillallisen jälkeen olo oli lievästi sanottuna ÄHKY. Lähdimme siis kävelylle lähipuistoon sorsien luo ja hilluimme ympäri little league kenttää kunnes tuli pimeätä. Illalla poika pisti pystyyn nukkumaanmenoprotestin, mutta onneksi ehdimme sentään katsoa yhden jakson lisää House of Cardsia. Varsin koukuttava sarja, suosittelen. Netflix on seurannut katsojatilastoja ja joku on katsonut kaikki 14 uutta jaksoa putkeen vain kolmen minuutin yhteenlasketuilla tauoilla. Melkoinen suoritus.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s