52 viikkoa: 9/52 Voimistelijoita ja ilmaista ruokaa

Täksi iltapäiväksi oli luvassa useita tapahtumia kampuksella. Ensinnäkin Stanfordin ja Berkeleyn paikallistaistelu voimistelussa, jossa myös Suomen, Japanin, Norjan ja Kanadan miesten edustusjoukkueet mukana. Älkää kysykö miksi tällainen setuppi, mutta pitihän sitä lähteä ihmettelemään. Lupaus ilmaisesta pizzasta houkutteli kieltämättä myös.

Pizzaa ei näkynyt, mutta voimistelijoita ja hurjat kannustusjoukot oli paikalla – ainakin Stanfordilla. Pari pientä Suomen lippuakin näkyi yleisössä. Emme viipyneet kauan, joten en tiedä kuinka kilpailussa kävi. Poika halusi kovasti juoksemaan permannolle niin kuin teemme torstaisin KinderGymissä ja oli parempi jatkaa matkaa kohti seuraavaa tapahtumaa.

kummelikopplan

kummelikopplan

Stanford Bookstoren edustalla pidettiin nimittäin World Food festarit, joten lisää ilmaista ruokaa oli luvassa. Tulimme paikalle turhan myöhään, mutta saimme kasaan pojalle annoksen jonka hän ahmi viimeistä murusta myöten. Sekalainen kuoro esiintyi ja poika diggaili heidän musiikkia täysillä. Leikimme kampusautoilla ja saimme 52 viikkoa haasteeseen mukaan myös ensimmäistä kertaa koko perheen yhteiskuvan! Ja poika sai vielä tapahtuman päätteeksi ilmapallot mukaan kotiin.

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s