Aurinkolomalla

Alku täällä Half Moon Bayssa on ollut hieman tahmea. Olemme asettuneet hyvin ja kämppä tuntui nopeasi kodilta. Mutta sää on ollut todella harmaa ja viileä koko viikon ja tieto siitä että kukkuloiden toisella puolella nautitaan aurinkoisesta kesäsäästä ja kymmenen astetta lämpimimmistä lämpötiloista on lievästi sanottuna syönyt positiivisuutta.

Ehkä eniten olen kuitenkin kaivannut seuraa. Olemme pojan kanssa yleensä hyvin aktiivisia ja treffailimme kavereita lähes joka päivä. Täällä on tullut vastaan pelkkiä eläkeläisiä koiriensa kanssa. Laaksoon emme ole vielä viitsineet lähteä enterorokon takia. Hyvistä ystävistä toinen lentää muutaman päivän kuluttua yksin kahden lapsen kanssa Suomeen ja toisella pikkusisaruksen laskettuun aikaan on enää muutama hassu päivä. Olemme myös jämähtäneet myöhempään päivärytmiin Havaijin jetlagin takia, emmekä mitenkään olisi ehtineetkään miehen matkassa aamuisin laaksoon. Sinänsä positiivinen ongelma saada nukkua pitempään aamulla, mutta illatkin ovat sitten pitempiä.

Eilen teimme irtioton täältä uinuvasta rantakaupungista ja lähdimme miehen mukaan San Franciscoon. Hän osallistui tilaisuuteen tutkimassaan ison sairaalan rakennustyömaalla ja me suuntasimme pojan kanssa läheiselle Potrero Hillin kukkulalle upeaan leikkipuistoon. Nostan hattua kaikille kaupungin lapsiperheille. Jo lyhyellä lenkillä saa jalat hapoille kun työntää vaunuja ylös jyrkkiä mäkiä. Huh huh. Puistosta oli mahtavat näkymät ja aurinko paistoi! Täälläkin pitäisi paistaa sunnuntaina (joka muuten sopivasti on World Ocean Day), joten vietämme viikonlopun tutkien lähialueiden trekkauspolkuja, majakoita ja rantoja. Löytyypä läheltä myös olutpanimo ja tislaamo. Vähän shoppailuakin olisi tarkoitus harjoittaa…

kummelikopplan

Advertisements

3 thoughts on “Aurinkolomalla

  1. Paula G.

    Kuinka kauan olette Half Moon Bayssä? Me voitais pikkuneidin kanssa joskus ajella kyläilemään. Harmi vaan, että nyt en enää pääse arkipäivisiin mutta esim. 3.7. mulla on vapaata jos olette maisemissa.

    Reply

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s