Tag Archives: kehitys

Unikirjan oppeja testaamassa ja toinen luksusbrunssi

Kuluneen puolen vuoden aikana on tullut hankittua paljon kirjoja pojalle. Ei ehkä fiksuinta kotiin kannettavaa painonsa takia, mutta mitäpä sitä ei tekisi poikansa oppimisen kannalta? Hauskoja kertomuksia ihanalla kuvituksella. Osa ovat selkeästi unikirjoja, toiset tavallisia satuja. Yksi niistä on kirja Larry koirasta, joka eksyy San Franciscossa. Satua on luettu iltaisin kymmeniä kertoja ja viimeisellä päiväretkellämme kaupunkiin, kirjan opit pääsivät testiin.

Söimme herkullisen skumppabrunssin Nob Hillillä yleellisessä Top of the Markissa. Kuulostaa ehkä hirvittävältä paikalta viedä vilkas 2-vuotias, mutta täällä on se hyvä puoli että kaikkialla on rentoa ja lapset tervetulleita pieniä asiakkaita. Meidän jetsetteri pärjäsi mainiosti maistellen pöydän antimia, eikä ipadia tai muuta viihdykettä tarvittu.

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

Hotellin 19. kerroksesta oli lähes 360 asteen näkymät kaupungin yli ja poika bongasi heti Bay Bridgen. Tarjoilija oli vaikuttunut ja kertoi suurimman osan turisteista luulevan sen olevan Golden Gate. Kiersimme ravintolan toiselle puolelle ja sieltähän se tuttu punainen siltakin tuli tunnistettua. Päivän mittaan poika bongasi mm. myös cable carin, Coit Towerin, Lombard streetin ja Alcatrazin muutamia mainitakseni. Kyllä lukeminen kannattaa. Lapsen kieli kehittyy ja hän oppii vaikka mitä!

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

Puolessa vuodessa

Oli pakko kaivaa vuoden ensimmäinen yhteiskuva ja verrata sitä viime viikkoiseen. Lapsen kasvun ja arjen dokumentoimisestahan 52 viikkoa haasteessa onkin kyse. Samat tyypit kuvassa, mutta puoli vuotta on kulunut. Pikkuisesta on tullut entistä enemmän poikamainen ja punainen pukee häntä edelleen. Äidin tukka on saanut kasvaa villinä ja vaalentua vapaasti.

Same same, but different! Mitä muutoksia te olette havainneet kuluneen 26 viikon aikana?

kummelikopplan

kummelikopplan

You will come back

Mielikuvituksella ei ole rajoja ja sitä näkee päivä päivältä enemmän pojan leikeissä. Sunnuntain rantaretkellä rannan aarteet jaksoivat kiinnostaa. Yhtäkkiä hän näki sinisimpukan kuoren ja huudahti surffilauta ja nopeasti kolme kiveä olivat löytäneet tiensä laudalle. Kaksi vähän isompaa, yksi pienempi. Hän selosti mami, papi ja minä ajaa surffilaudalla.

Ja surffileikkejä on luvassa pian lisää, koska loppuajan road tripin sijaan palaammekin paratiisirannallemme Mauille. Mauille asettunut eläkeläismies sanoikin meille lentokoneessa, että tulette ihastumaan ja toivotte palaavanne ennen kuin edes olette lähteneet saarelta. Kuinka oikeassa hän olikaan, mutta tuskin uskoi että tekisimme paluun jo reilun kuukauden kuluttua…

kummelikopplan

52 viikkoa: 23/52 Auringon laskiessa

Kyllä, luitte oikein! Tänään näimme ensimmäisen auringonlaskun kesäkotimme rannassa. Päivän vietimme sumua evakossa Livermoren outleteilla missä oli 20 astetta lämpimämpää kuin rannikolla. Näitä mikroilmastoja tulee jatkuvasti ihmeteltyä, kun Suomessa ei todellakaan ole tottunut näinkin hurjiin säävaihteluihin näin läheisillä alueilla. Miettikää jos Helsingissä olisi viisi astetta lämmintä samalla kun Vihdissä rikotaan hellerajoja. Käsittämätöntä.

Mukaan rantaan pääsi kaksi löytöä. Pahasti kulunut, mutta toimiva potkuauto jonka saimme naapureilta sekä pojan ikioma outletlöytö Osh’Koshin fedora. Sen hän kiikutti itse kassalle ja kun lopulta pyysin häntä sanomaan kassanhoitajalle thank you, hän käänsikin suomeksi ja sanoi kiitos. Ei voi kuin ihmetellä tuoreen kaksivuotiaan kielellistä kehitystä.

Rantaan oli ilmestynyt iso kokoelma lippuja. Mies kuvasi aaltoja ja vanhaa miestä joka surffasi auringon laskiessa. Onhan tämä mahtavan kaunis paikka asua muutaman viikon, vaikka sumu käykin välillä tylsäksi.

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

kummelikopplan

Tutti oraville – ja kuinka siitä selvittiin

Koimme, että pojan lähestyessä kahden vuoden kypsää ikää oli korkea aika jättää hyvästit tutille. Halusimme tehdä sen ennen isovanhempien vierailua, sillä sen jälkeen kesä olisi täynnä muutoksia tasaiseen tahtiin. Tutti on aina ollut hänelle vain unitutti, ainoastaan kipeänä hän on saattanut käyttää sitä muulloin kuin nukkuessa. Tutin kanssa poika rauhoittui päiväunille itsekseen yleensä heti ja iltaisinkin nukahti melko nopeasti. Mikään hyvä nukkuja hän ei koskaan ole ollut ja yön läpi nukuttuja öitä on edelleen vain vaivaiset 5 % kaikista öistä.

kummelikopplan

Nyt on ehtinyt kulua noin kuukausi siitä kuin poika antoi viimeisen tuttinsa puiston oravavauvoille. Tässä kohtaa uuteen tutittomaan elämään ja uusiin rutiineihin on totuttu ja vierottamisen tuska alkaa unohtua. Itse tutin pois antaminen sujui helposti. Pojat juoksivat oravien perässä ja jättivät sitten tutin pensaan juurelle. Hetken kuluttua oravat olivat tuoneet kiitokseksi Elmo pehmolelun, josta poika innostui välittömästi. Varsinainen koettelemus oli edessä myöhemmin kun oli päiväunien ja iltanukutuksen aika. Meidän tarina ei todellakaan mennyt niin kuin monesti on lukenut että lapsi itki hetken mutta nukahti pian eikä sittemmin kysellyt tutin perään. En kyllä sellaista odottanutkaan, sillä sen verran temperamenttisesta ja sitkeästä kaverista on kyse.

kummelikopplan

Meillä tutin perään kyseltiin kolmisen viikkoa. Menemättä liian tarkkoihin yksityiskohtiin, voin kertoa että ensimmäinen ilta päättyi auto-ajeluun puolen yön jälkeen neljän tunnin nukutusyrityksen, itkevän äidin ja kahden nenäverenvuodon (jonka hysteerinen poika aiheutti itselleen ilmeisesti raapimalla) jälkeen. Autoon hän simahti ennen kuin pääsimme pois kotikadulta. Miten loppuyö sujui en enää edes muista.

Nuo ensimmäiset päivät ja yöt ovat yhtä sumua. Tuntui ihan kamalalta yrittää rauhoittaa toista unille, kun tiesi että se on meidän vika ettei hän ole oppinut nukahtamaan ilman tuttia. Sitä kyseenalaista jokaista valintaa tähän päivään asti. Olisiko pitänyt huudattaa ja unikouluttaa vauvana, olisiko pitänyt pitää “nukahtamiskoulua” myöhemmin jne. Tavalliset iltarutiinit, pehmolelut ja laulut aiheuttivat valtavan vastarinnan joten niiden tilalle oli hiljalleen keksittävä muuta. Ei kuitenkaan haluttu sitä autokyytiä korvaamaan tuttia. Itse olin valmis luovuttamaan silloin heti ekana iltana kun pesin nenäverenvuotoa pojan kasvoilta, mutta onneksi pysyimme päätöksessämme. Iso kiitos tästä miehelleni, joka tällä kertaa joutui ottamaan suuremman vastuun vierottamisesta. Oli myös lohduttavaa jakaa tunteita ja kokemuksia ystävien kanssa, jotka samaan aikaan tahoillaan unikouluttivat puolivuotiasta ja yksivuotista.

kummelikopplan

Isovanhempien vierailu ja Las Vegasin reissu toivat toivotun katkon arkeen ja auttoivat unohtamaan tutit. Poika jopa nukahti iltaunille stripillä kaiken hälinän ja neonvalojen keskellä. Nyt kuukautta myöhemmin poika nukahtaa iltaunille noin puoli tuntia – tunnin myöhemmin kuin ennen. Päiväunille hän nukahtaa rattaissa vaunulenkillä, ei enää itsekseen. Vanhojen unikirjojen tilalle on löytynyt uusia ja minä kerron hänelle aina sadun pienestä pojasta, jossa kertaamme päivän tapahtumia kunnes tarinan sankari lopulta nukahtaa omaan sänkyynsä. Sen jälkeen laulan uutta unilaulua toistolla jonkin aikaa. Unikaverit Olli, Elmo ja Pupu ovat taas tärkeitä ja reilu viikko sitten poika keksi itse että hän haluaa pitää minua kädestä kun nukahtaa, joten sillä nyt mennään. Yöunet ovat sujuneet aika hyvin, varsinkin kun ottaa huomioon että poika taas sairastui flunssaan synttäreidensä aikoihin ja yöllinen yskä ja tukkoisuus ovat vaivanneet jo kuukauden päivät.

Tulipa pitkä ja sekava kirjoitus. Siltä kulunut kuukausikin tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna. Kaikille jotka suunnittelevat tutista vierottamista en voi kuin toivottaa voimia ja johdonmukaisuutta. Ehkä teillä käy hyvin ja selviätte hommasta yhdessä yössä tai sitten menee kauemmin. Olen onnellinen että teimme tämän nyt kun vielä olen kotona, eikä esimerkiksi niin että olisimme hukanneet kallisarvoisia lomapäiviä joskus myöhemmin. En myöskään sure ettemme tehneet tätä aiemmin. Uupuneena vauvavuodesta en vain olisi pystynyt.

Kohta kaksi

Lopetin kirjaamasta pojan kehitysaskelia jossain vaiheessa puolentoista vuoden tienoilla. Kuukausittainen seuranta vain jäi, kun siinä vaiheessa lähes kaikki hampaat olivat tulleet, hän käveli sekä juoksi jo ja puhekehitys kiihtyi päivä päivältä. Vauvani oli muuttunut taaperoksi, jonka persoonallisuus tuli entistä enemmän esille.

Parin päivän päästä poika täyttää jo kaksi, enkä todellakaan ymmärrä mihin pari vuotta on vierähtänyt. Kirjaan ehkä myöhemmin tarkemman 2-vuotiskertomuksen mutta nyt ajattelin vain jakaa parhaimmat jutut. Meidän melkein kaksivuotias:

  • osaa laskea suomeksi kymmeneen, espanjaksi kolmeen ja ruotsiksi neljään.
  • osaa monia kirjaimia ja yrittää myös piirtää niitä.
  • rakastaa sushia ja quesadilloja.
  • voisi viettää päivät uima-altaassa jos itse saisi päättää.
  • laulaa ja tanssii.
  • osaa pukea crocsit ja lippiksensä itse ja haluaa aina hatun päähänsä kun lähdemme ulos.
  • juoksee kaikkialle, käveleminen on luusereiden touhua.
  • on kova halailemaan ja antamaan märkiä pusuja.
  • rakastaa junia, junaratoja ja nostureita.
  • rakastaa palapelejä; nupeilla tai jopa 12-25 palan versioita.
  • auttaa tiskikoneen tyhjentämisessä, pyykinripustamisessa ja ruoanlaitossa.
  • on lentänyt lentokoneella 14 kertaa.
  • on lentänyt helikopterilla kerran.
  • on käynyt viidessä maassa.
  • on asunut neljäsosan elämästään Kaliforniassa.
  • on käynyt kolmessa osavaltiossa.
  • fanittaa eniten Pharrel Williamsin Happya ja American Authorsin Best Day of My Lifea.
  • on oppinut sanomaan bye, bye, good morning, cheese ja sopivasti uusin fraasi on happy birthday!

On maailman ihanin, seurallisin, söpöin pikkumies. RAKAS. Mamis gulleman.

kummelikopplan

 

 

Ristiriitaisin tuntein

Täällä tosiaan aloitettiin tutti oraville -projekti lauantaina. Päivä 3 on nyt menossa ja on sanottava, että tämä on kauheinta mitä olemme käynet läpi pojan elämän aikana. Unikoulut ja sairaalakeikat kalpenevat tämän kokemuksen rinnalla. Kaikkien osapuolten kidutusta. Molemmilla on ollut todella ristiriitaisia tunteita ja olemme kyseenalaistaneet onko nyt tosiaan oikea aika ryhtyä tutista vierottamiseen. Onneksi mies on pysynyt lujana, sillä itse olin valmis luovuttamaan jo ensimmäisenä iltana – se kun varmasti on se pahin. Nyt etenemme päivä kerrallaan ja toivomme, että uusi päivänjärjestys joskus löytyy. Kerron kokonaisuudessa sitten miten meni, kun tuntuu että tämä rupeama viimein alkaa olemaan ohi.

kummelikopplan