Tag Archives: kotiaskareet

Perjantaiterveisiä

Tänään saamme tänne ensimmäisen vieraan Suomesta. Tai tarkalleen Las Vegasista, josta ystävämme tulee työmatkalta. Todella kiva nähdä kaveria pitkästä aikaa ja ajan kanssa. Hänen matkakuulumisensa kiinnostavat myös, sillä lennämme itsekin Vegasiin 2,5 viikon kuluttua kun momi ja mofa ovat täällä.

Poika nukahti juuri päiväunilleen, joten nyt kotiaskareet kutsuvat. Vieraspeti on pedattava, pyykit ripustettava ja kauppalista kirjattava. Sitten viikonlopun viettoon!

Hauskaa viikonloppua kaverit!

Pihan puu tekee sydänlehtiä. Ihanaa!

Pihan puu tekee sydämiä. Ihanaa!

Advertisements

Koti näyttökuntoon

Uusin Buzzador kamppis osui todella sopivaan aikaan. Sain testattavaksi viisi erilaista Viledan mikrokuituliinaa, joista osaa käytin siivotessani kotiamme näyttökuntoon. Normaalisti minulla on sisustukseen sopiva musta liina keittiössä ja eri liina ja pesusieni märkätilojen pesua varten.

Mikrokuidut ovat tehokkaita rasvaisen lian poistamiseen sekä roskien ja murujen keräämiseen pinnoilta ja lattialta. Mikrokuidut toimivat parhaiten kuivina, nihkeinä tai korkeintaan kosteina. Niiden kanssa pärjäät siis vähemmällä vesi- ja puhdistusainemäärällä. Liinojen sähköisyyden ansioista niillä voi pyyhkiä pölyjä myös kuivana. Liinat voi pestä 60 asteessa, joten käyttöikää riitää! Jos kiinnostuit Viledan liinoista, löydät lisää infoa täältä.

KITCHEN liina on ollut todella hyvä. Siinä on pehmeä liinapuoli ja hankauspuoli, joka muistuttaa puhdistussientä. Ulkonäöllisesti liina ei miellytä ja mies kysyikin mikä ihmeen villasukka meillä roikkuu keittiön hanan päällä? Liina on myös melko iso, eikä mahdu kuivumaan kunnolla hanan päällä. Puolet pienempi liina riittäisi ja mieluiten mustan värisenä kiitos! Liina on kuitenkin tehokas pyyhkimään puolitoistavuotiaan ruokasotkuja sekä keittiön pintoja kokkailun jäljiltä, joten suosittelen!

WINDOW liinalla pesin kaikki kodin peilit. Pyyhin pinnat kostealla liinalla ja kuivasin vielä puuvillaisella keittiöpyyhkeellä. Ei raitoja, eikä nukkaa ja hyvä lopputulos.

Äitini testasi UNIVERSAL siivousliinaa ja kehui sitä todella hyväksi. Hän oli mm. tehnyt maalinpoistoa sillä. Ei taida olla liinan päätarkoituksia, mutta selvisi siitäkin mainiosti.

Kamppisaika oli sen verran lyhyt, etten ehtinyt testata kaikkia liinoja kunnolla. BATH liinaa en vielä ehtinyt käyttää. Kylppärin siivouksessa tarvitsin karheampaa pesusientä tällä kertaa, mutta ensi kerralla uusi liina pääsee koekäyttöön. PAD liinan mieheni sai tänään isänpäivälahjaksi. Hän on erittäin tarkka millä näyttöjä saa pyyhkiä, joten uskon että lahjalle on paljon käyttöä!

Mitä Buzzador tekee?
• Saa kutsuja tuote- tai palvelukampanjoihin – Buzzadorina valitset itse haluatko osallistua kamppikseen vai et. Kaikkin kamppiksiin et luonnollisesti pääse mukaan vaan kohderyhmä valitaan tarkoin.
• Vastaanottaa kampanjainfon ja tällä tavoin tutustuu kampanjakohtaiseen yritykseen/tuotteeseen/palveluun
• Vastaanottaa kampanjapaketin ja testaa tuotetta/palvelua itse
• Keskustelee ystäviensä kanssa, levittää tietoa somessa/blogissa ja jakaa mahdollisia näytekappaleita toisin sanoen buzzaa.
Kuka tahansa voi ruveta Buzzadoriksi, eikä liittyminen maksa mitään. Klikkaa tästä jos haluat rekisteröityä! Voit mainita nickini jesbar, niin saan siitä hyvästä vähän pisteitä.
#viledabuzz #buzzador

Lapsilukko

Naapurin neljävuotias tyttö odotti aamulla äitiään autossa sillä välin kun äiti haki muuttolaatikoita kotoa. Näin kaukaa, että tyttö touhuili jotain autossa ja alta aikayksikön hän tuli ulos kuskin ovesta hiukan harmitellen että “jouduin vähän kiermultelemaan tonne etupenkille, kun tuolla takana on noi lapsilukot…” Lapsilukot eivät siis taida enää toimia noin vanhan lapsen kohdalla tai ei ainakaan tämän näppärän tapauksen kanssa.

Lapsilukkoja minäkin olen pohtinut monesti pyykkiä pestessä. Poika auttaa niin mielellään pyykkien kanssa, mutta hauskinta on työntää pää rumpuun tai painella kaikkia nappuloita ja vääntää ohjelmarattia. Aika monet pesut on keskeytetty virtanappia painamalla, juuri kun ohjelmaa olisi enää joitain minuutteja jäljellä.

Tänä aamuna pesukone tilttasi kesken ohjelman (myöhemmin syyksi selvisi kadonnut Vanish tahratestilappu, joka tukki poistovesiletkun) ja konetta tuli kerrankin tutkailtua tarkemmin. Kas, löytyihän sieltä pesu- ja huuhtelunappuloiden yllä lapsen ja lukon kuva. Ihanaa, joku LG:lläkin on siis pohtinut että olisi kiva saada pestä pyykit kerralla myös lapsiperheissä!

20130808-143738.jpg