Tag Archives: pikkuveli

Syyskuun eka

Tänään taitaa olla syksyn ensimmäinen päivä. Sekä päivämäärältään, että sään puolesta. Vaikka päivä eilen vielä lämpeni mukavasti oli aamu syksyisen kolea. Isoveljen päiväkodin toiminta pääsi kunnolla käyntiin tänään metsäretken muodossa ja meillä taas alkaa sekä core-tunnit että muskari tällä viikolla pikkuveljen kanssa. 

Kohta suuntaamme 5kk neuvolaan. Pienoikainen on varsin haka kasvun saralla ja veikkaukseni on että paino osuu 9 kilon paikkeille ja pituus noin 70 senttiin. Tavoitteena olisi kymppi rikki puolivuotispäivänä…

 

Saanko esitellä

Kevät meni tosiaan siivillä ja maaliskuun lopulla tämä ihana kaveri päätti tulla maailmaan. Maailman rakkain pikkuveli joka ilahduttaa ja ihastuttaa meitä joka päivä.

kummelikopplan

2,5 kuukautta on mennyt todella nopeasti ja alusta asti tuntui kuin hän aina olisi ollut osa meidän perhettä. Vauvanhoito menee rutiinilla nyt toisella kierroksella ja pikkuveli on onneksi isoveljeään astetta tyytyväisempi tapaus.

Mitään suurta mustasukkaisuusdraamaa ei olla koettu ja isoveli on pääosin ollut äärimmäisen innostunut ja rakastava veljeään kohtaan. Isoveljen omien sanojen mukaan hehän ovatkin parhaita ystäviä ja pikkuveli on niin hieno ja ihana!